Hunajaa luonnosta

Ihmiskunnan vanhin makeutusaine on kaikkialla maailmassa erilaista. Mehiläisten keräämä mesi muuttuu kukista riippuen erilaisiksi hunajiksi, joilla on oma makunsa. Heinävedellä hunaja saa arominsa Järvi-Suomen puhtaasta metsäluonnosta. Se on täydellinen luonnontuote, johon ei lisätä ja josta ei poisteta mitään.

Teksti: Ari Turunen

Juha Pelkonen tuottaa Heinävedellä keskimäärin tonnin hunajaa vuodessa. Pelkosen hunaja on ollut menestys. Kaikki menee kaupaksi ja nyt tuotantoa on tarkoitus laajentaa.  10 vuotta mehiläisiä tarhanneen Pelkosen mielestä yksi syy suomalaisen hunajan suosioon on puhdas luonto ja pohjoiset olosuhteet.

 

”Luonnon puhtaus ja pitkä valoisa kasvuaika vaikuttaa hunajan makuun. Maku riippuu tietenkin kasveista”, sanoo Pelkonen.

Hunajassa maistuu villi metsä

 

Eri kukat antavat hunajalle eri värin ja aromin. Lajihunajassa voi havaita alkuperäkasvin ominaisuuksia maussa, värissä ja tuoksussa. Lajihunajaa saa sellaiselta alueelta, missä haluttua kasvilajia kasvaa paljon. Etelä-Euroopassa on tarjolla erilaisia yrttihunajia, joihin mettä on kerätty laventelista, rosmariinista tai timjamista. Suosittua on myös tehdä hunajaa appelsiininkukan medestä. 

 

Suomessa voidaan tehdään lajihunajaa maitohorsmasta, apilasta, puolukasta, pajusta, vadelmasta, kanervasta tai voikukasta.

 

”Mehiläinen on kasviuskollinen. Kun esimerkiksi voikukka on kukassaan, niin mehiläinen käy vain voikukassa. Kun tämä kukinta on pääosin ohi mehiläinen aloittaa jossakin toisessa lajissa käynnin.”

 

Suomen lyhyen kesän aikana useat kasvit kukkivat samanaikaisesti. Mesi saadaan eri kasveista ja siitä tulee monikukkahunajaa. Sitä voisi verrata viinisekoitteisiin, johon laitetaan eri rypäleitä.

”Suomessa ei ole yleensä yhden kasvin dominoivia isoja alueita, jotta voitaisiin valmistaa pelkästään esimerkiksi puolukkahunajaa Sekahunaja tai monikukkahunaja on maultaan vivahteikkaampi kuin lajihunaja. Suomalaisesta lajihunajasta esimerkiksi voikukkahunaja on väriltään hyvin keltainen ja maultaan hyvin omintakeinen. Tattarihunaja taas on hyvin tumman ruskea ja  maku tosi voimakas.”

 

Mehiläistarhaajalla ei ole keinoja ohjata mehiläisiä tiettyyn paikkaan, mutta kokemuksen kautta saa tietoa, mitkä kasvit ovat hunajan lähteinä. Pelkosen mehiläistarha, Hasuniityn hunaja, saa metensä alueen metsäkasveista, marjoista ja omenoista.  Alueella ei ole rypsiä eikä tattaria.

 

”Jotkut pitävät tummasta tattarihunajasta, mutta sen maku voi olla joillekin liian vahva. Jos monikukkahunajassa on tattaria, sen kyllä huomaa.”

Täysin puhdas luonnontuote

Hasuniityn hunaja ainoastaan selkeytetään linkouksen jälkeen. Suomessa hunaja on aina ollut itsestäänselvästi sitä, mitä kansainvälisesti markkinoidaan termillä ”raakahunaja”: sitä ei ole pastöroitu eikä siivilöity.

”Tämä sana ”raakahunaja” nousee usein esille. Suomessa ei saa käyttää tätä sanaa, koska Suomessa hunaja on sitä tavaraa, mitä otetaan mehiläispesistä. Jos hunajaa käsitellään siten, että siihen lisätään jotakin muuta ainetta, niin silloin se ei ole enää hunajaa vaan on puhuttava hunajavalmisteesta. Jos hunaja pastöroitaisiin eli lämmitettäisiin yli 71 asteeseen, niin en tiedä mikä nimi sillä sitten olisi. Suomen Mehiläishoitajain Liiton Hyvän käytännön ohjeet sanovat, että hunajaa saa lämmittää korkeintaan 40 asteeseen.”

 

Joissakin maissa hunajaa siivilöidään, mitä ei Suomessa harrasteta.

 

”Hunajassa on aina siitepölyrakeita, ja näitähän tarhaajat varmaan yrittävät siivilöidä pois. Suomalaisesta hunajasta ei saa poistaa siinä luontaisesti olevaa siitepölyä. Jos näin tehdään, pitää puhua suodatetusta hunajasta.”

 

Hunaja saa makeutensa rypäle- ja hedelmäsokerista. Suomessa suuri osa kasveista tuottaa sentyyppistä mettä, että hunaja kiteytyy nopeasti. Kiteytyminen on luonnollista ja se johtuu suomalaisen hunajan korkeasta rypälesokerimäärästä. Kiteet ovat tiivistynyttä rypälesokeria.

 

Juoksevana pysyviä hunajia ovat muun muassa kotimainen horsmahunaja ja maailmalla akasiahunaja. Syynä on maitohorsman ja akasian meden korkea hedelmäsokeripitoisuus.

Alkuperä pystytään määrittämään

Keski-Euroopassa myydään paljon hunajaa, jonka alkuperää ei tiedetä. Hunaja kerätään ympäri maailmaa eri lähteistä ja pakataan Euroopassa.

 

”Suomalainen hunaja on persoonallisempaa”, sanoo Pelkonen,  ”alkuperä pystytään jäljittämään eri alueiden tarhaajiin. ”

 

Suomessa monikukkahunajan makuun vaikuttavat myös kasvillisuusvyöhykkeet.  Pohjoisen Suomen hunaja on eri makuista kuin Järvi-Suomen hunaja. Pelkonen innostuu ajatuksesta hunaja-tastingistä.

 

”Hunajan maistelutilaisuuksia voisi alkaa suunnitella. Täällä Heinävedellä hunajassa maistuvat metsän marjat ja kukat. Pohjoisessa makua antavat suokasvit ja -marjat, kuten hilla. Länsi-Suomessa aromeja tulee peltokasveista, kuten rypsistä.”

 

Pelkosen mukaan suomalainen hunaja menee kaupaksi myös ulkomailla, esimerkiksi Saksassa. Vaikka Kiina on maailman suurin hunajantuottaja, myös kiinalaisia kiinnostaa suomalainen hunaja.

”Eräs saksalainen turisti kehui, että Heinävedellä tuotettu hunaja on parasta hunajaa, mitä hän on koskaan maistanut", Pelkonen hymähtää.

 

Hedelmä- ja rypälesokerin pitoisuus voi vaihdella eri hunajissa melkein 20%.  Yhteensä sokereita on hunajassa 80%. Suomen Mehiläishoitajien Liiton mukaan hunaja aistitaan tavallista sokeria noin 1,3 kertaa makeammaksi, mutta siinä on noin 20 prosenttia vähemmän kaloreja. Makeuden tunteen saa hunajasta jopa 40 prosenttia pienemmällä energiamäärällä kuin sokerista.

 

Hunajassa on yli 200 ainetta. Hunaja sisältää muun muassa aminohappoja, vitamiineja, aromiaineita, happoja, entsyymejä, mineraaleja ja hivenaineita. Hunajaa käytetään myös siitepölyallergikkojen siedätyshoitoihin juuri hunajan sisältämän siitepölyn johdosta.

Lisätietoja:

http://hasuniitynhunaja.fi

Julkaijat: Radio ja Kuva Ky & Heinäveden Matkailuyhdistys ry

  • Facebook - Grey Circle
  • LinkedIn - Grey Circle